my hoods (kind of)

Viime viikon keskiviikko oli päivä, jolloin mikään ei sujunut, joten vapaalle päästyäni nappasin vihdoin kameran mukaan ja suuntasin kuvaamaan vähän mun lähiympäristöä.
Lähiympäristöllä tarkoitan siis sitä, että kävelin ensin väärään suuntaan koska luulin että olin menossa metrolinja numero 8 pysäkille, koska kävelen sinne joka päivä. Sinne päästyäni tajusin että hah, ihan väärässä paikassa. Sitten kävelin takaisinja vielä vähän kauemmas ja päädyin kuvaamaan Seinen rantaa ja Eiffeliä kymmenestä eri suunnasta, koska miksei?

Samalla reissulla löysin ihan vahingossa myös sen sillan Inceptionista, sekä ihastelin varmaan 10 minuuttia (jäätävän kylmässä ilmassa) joutsenia, jotka bongasin joen rannalta.

PS. 29 päivää Englantin ja sen kunniaksi lähetin tänään yliopistohakemuksen samaiseen maahan. Apua.

je ne parle pas français

Neljä päivää au pairina olon autuutta takana ja kuukausi vielä tätä työtä Pariisissa jäljellä. Kaikki mennyt ihan hyvin, tietysti pari kömmähdystä on sattunut (esim. kun jätin ekana päivänä avaimet oveen, heh), mutta niitä nyt tuppaa tulemaan kun kaikki on vielä ihan uutta. Tiivistettynä työ on ihan mukavaa (paitsi lakanoiden silitys, siis ihan tuskaa?!), lapset mahtavia ja kaupunki tietysti yhtä ihana kuin ennenkin, vaikka en olekaan vielä muualla tähän mennessä seikkaillut kuin oma kämppä-hostien koti-metrot-koulu välillä, plus tietysti parasta ystävääni Tuomasta moikkaamassa! Se tosin asuu kahden metrovaihdon päässä, eli matkaan menee minimissään se puoli tuntia, mutta mikäs siinä, metroilu on parasta. 

Ensimmäisenä päivänä onnistuin hukkaamaan mun Suomen sim-kortin jonnekin mun kämpän lattialle, sitä yritin kontaten ettiä varmaan kaks päivää mutta ehei, ei näy missään. Onneksi mulla oli mun vanha puhelin mukana, johon tunkasin Ranskan simin ja nyt joudun vanhalla menemään, sitä saa ladata päivän jos toisenkin jotta se varmasti pysyy hengissä just ja just sen verran että navigoin itteni paikasta a paikkaan b. Mutta se akkuhan ei sitten ehtinyt latautua ennen kuin mun piti lähteä hakemaan poikia ekaa kertaa koulusta, eli minäpäs sitten lähdin kahden simkortittoman kännykän kanssa metrolla seikkailemaan koulua kohti, metroilla menin väärään suuntaan kerran jos toisenkin koska olin niin stressissä kuin olla ja voi. Löysin kuitenkin ihmeen kaupalla perille melkein ajoissa ja nappasin pojat mukaan ja päästin lopulta kotiinkin. En tiiä miten, koska mun suuntavaisto on olematon. Mutta päästiinpä kuitenkin. Tämän koulufiaskon jälkeen käytin navigointia tyyliin siihenkin, että kävelin sata metriä omalta kämpältä hostien kotiin.. Nyt osaan jo kävellä lähimmälle metroasemalle ilman apuja, hyvä minä! 

Ja koska en jaksa kantaa mun tuhannen kilon järkälekameraani mukana, on mulla tuolla ulkona kulkiessani laukussa myös simkortiton iPhonenin jolla napsin kuvia. Eli suomeksi sanottuna oon sellanen laukkuvarkaan unelma, tosin kuljen tyyliin laukku vaatteiden alla jotta näyttäisin niin turistilta kuin mahdollista.

Olen onnistunut neljän päivän aikana tuhlaamaan hurjat 13 euroa metrolippuihin. Oottakaa vaan kun saan aikaseks lähteä tohon 300 metrin päässä sijaitsevaan ostariin, jossa on kuulemma yli sata kauppaa sekä tietysti kaikkein tärkein eli Marks & Spencer!! Musta tuntuu että mun palkat tulee hupenemaan enemmänkin ruokaan kuin vaatteisiin. Ja tämähän kävi toteen, kirjoittelin postauksen nimittäin eilen ja tänään kävin sitten shoppailemassa ihanassa Marks & Spencerissä. Rahaa meni liikaa.

Kasasin taas tälläiset tylsät kännykkäkuvakollaasit mun puuhaluista täällä. Nää on niiiin vaivattomia tehdä ja korvaa tarpeeksi hyvin sen faktan että kunnon kameralla olen kuvia ottanut täällä ehkä neljä. Mutta no worries, kylllä niitä "oikeita" kuvia kans tulee jossain vaiheessa. Toivottavasti. 

1. Viime viikon perjantaina vanhassa tutussa T2:ssa. Kello oli ehkä 9 aamulla ja edellisiltana olin saapunut puoli yhdentoista maissa Suomeen, eli tunnelma oli korkealla. 2. Väsymyksen korvasi kivat maisemat ja tyhjä rivi koneessa. 3. Suklaat, pastillit ja X on synttärilahja kaverilta ja lehdet pakolliset "oon nyt kentällä eli ostan lehden" -ostokset. 4. Kotikatua, Eiffel näkyy siellä kadun päässä just ja just. Tuli semmonen "oho, mähän oon Pariisissa"-fiilis kun lähdin Tuomaksella ekana iltana ja katoin vasemmalle ja Eiffel välkkyi siellä iltavaloineen. Ihan jees. 

1. Tuomashan se siinä ja niiden kotikatu, jossa itsekin vietin kesällä kolme viikkoa. Voisin muuttaa sinne vaikka nyt heti. 2. Illanviettoa Tuomaksen kanssa mun miniasunnossani. 3. Maailman paras paikka eli Pariisin metro. 4. Mun vaihtoasemani (mun kielellä "motte piki" vaikka eihän sitä noin lausuta, mutta auttaa mua muistaan paremmin). Eli jos haluun kouluun tai keskustaan tai ihan minne vaan niin jään tällä pois ja vaihdan johonkin kivempaan linjaan, esim. linja nro 6 on kova sana koska menee maan päällä hetken ja näkyy Eiffel. 

1. Tämmöisissä maisemissa potkittiin palloa eilen. 2&3. Tän päivän seikkailuja, ensimmäisessä random katu jossain päin Pariisia ja toisessa Jardin du Luxembourg jonne päädyin ihan vahingossa. 4. Koko postauksen tärkein kuva eli mun M&S ostokset. Näihin meni se 30€, hullua, ens kerralla meen Lidliin. 

12 tuntia pariisiin

12 tunnin päästä olen Pariisissa, tai, luultavasti myöhemmin, kiitos ilmatilauudistusten.

Pikapäivitystä parista viime päivästä, oli meinaan sen verran hullua meininkiä että huh huh.

Keskiviikkoaamuna neljältä lähdettiin kaverin kanssa ajamaan Helsinkiin ja yhdeksältä Ruotsin aikaa laskeuduttiin Tukholmaan. Illalla mentiin kattomaan Ed Sheerania, pakko sanoa että IHAN HELVETIN LOISTAVA.  Yhden miehen show ja silti parempi kun mikään missä oon ollu (sori 1D).

Edin keikan jälkeen olin ollut hereillä melkein 40 tuntia ja olokin oli kiitettävästi sen mukainen. Kahdeksan tunnin unilla kuitenkin uuteen aamuun, päivä "shoppailtiin" eli suomeksi sanottuna löysin yhden paidan niinkin spesiaalista paikasta kuin Lindex, mutta hei, oli alennuksessa joten pakko ostaa. Syötiin myös buffetöverit kiinalaisessa ja kirjaimellisesti kierittiin sieltä ulos.

Helsinkiin saavuin muutama tunti eli puoli yhdentoista aikoihin. Nyt isällä yön yli ja aamulla erittäin  pirteänä aamukahdeksalta taksilla kohti Helsinki-Vantaata, koska mikään ei ole parempaa kuin lentää kolme kertaa kolmen päivän sisällä. 

Mutta tiivistettynä Tukholman reissu oli sen arvoinen ja jos vain on suinkin mahdollisuus nähdä ihanaihanaihana Ed Sheeran livenä niin menkää! Parhaat pari tuntia ikinä, ja vaikka eka olinkin hieman epäileväinen istumapaikoista (nimim. aina kenttäpaikoilla ollut), niin yllätyin kyllä positiivisesti! Oli niiiin mahtavaa kun ei tarvinnut jonottaa sataa tuntia. Oltiin melkein vikoilla riveillä ja sieltä näki ihan tarpeeksi hyvin. Tuli kyllä mahtava fiilis kun näki ne kaikki muut ihmiset sieltä ylhäältä, parasta oli kuitenkin ehkä kameran taskulampulla areenan toiselle puolelle heiluttelu, aina sieltä joku väläytteli takaisin.

Mä tässä kiroon, kun Edin Pariisin pienempi keikka on loppuunmyyty. Muuten olisin juossut sinne pää kolmantena jalkana setelit kädessä heiluen.

pariisifiilistelyä

6 päivää Pariisiin. Neljän päästä kutsuu kuitenkin ensin Tukholma ja Ed Sheeran, jonka jälkeen käyn Helsingissä kääntymässä ja lennän aupparihommiin. Laskin, että mun lento Pariisiin lähtee 12 tunnin päästä siitä, kun laskeudun Helsinkiin Tukholmasta. Hullua. 

Fiilistelin Pariisia mun edellisten reissujen kuvilla ja panikoin siitä, että pakkaus on vasta ajatuksen tasolla.

hakuprosessista

Eli kuinka löysin mun Englannin hostperheen. Toisin sanoen vähän pidempi postaus tiedossa, koska mun mielestä kaikki yksityiskohdat oli pakko säilyttää. Höystettynä muutamalla kuvalla mun lentämisiltä, koska miksei.

Lokakuun ensimmäinen päivä tein profiilin tänne ja kohdemaiksi valikoituivat Englanti, Irlanti, Australia ja Kanada. Ensin olin ihan satavarma siitä, että mähän en muualle lähde kuin Ausseihin. Halusin kauas pois Suomesta, johonkin uuteen ja erilaiseen. Englanti ei ihan heti iskenyt, koska mielessä piili se ajatus, että voin hyvinkin päästä sinne ensi vuonna opiskelemaan. Tuntui jotenkin mahdollisuuden tuhlaamiselta lähteä au pairiksi samaan maahan, jossa saatan asua seuraavat kolme vuotta. Mutta heti yhden aussiperheen lähettäessä viestiä tajusin, että ei mua huvittanutkaan käyttää satoja euroja lentoihin ja viisumiin. Joten keskityin sitten periaatteessa pelkästään Englannissa asuvien perheiden etsimiseen, vaikka mun ajokortittomuus rajasikin vaihtoehtoja ihan reilusti. Sekä tietysti mun nirsoilu, eli halu asua mahdollisimman lähellä jotain isompaa kaupunkia.

Muutamalle perheelle lähetin viestiä, mutta niistä mikään ei oikein tuntunut just siltä mun perheeltä, johon oikeesti haluisin mennä. Ja monella olikin jo sata hakijaa ennen mua, joten mun mahdollisuudet oli suoraan sanottuna olemattomat.

Sitten viikko sitten torstaina huomasin yhden nelilapsisen perheen profiilin ilmestyneen mun EasyFindiin ja olin ihan into piukeena kun huomasin heidän asuinpaikkansa: in a big city. Perheen äiti kertoi profiilissaan hakevansa enemmänkin isosiskoa lapsille, kuin mitään työorjaa. Muutenkin koko profiilista jäin niin hyvä fiilis, että laitoin heille ekojen joukossa viestiä, mua ennen tais olla kolme tai neljä hakemusta. Olin hieman yllättynyt, kun sain perheeltä vastauksen jo muutaman tunnin sisään. Ensin iloitsin siiä, että vastaus oli positiivinen ja sitten olin hetken että mitä, luinko mä just oikein? Viesti nimittäin alko näillä sanoilla: "You sound just what we are looking for!" Tuuletin sitten siinä yksikseni ja aloin jo melkeinpä suunnittelemaan mun uutta elämää Englannissa, vaikka olinkin varma, että he laittoivat saman lauseen jokaiselle positiiviselle hakijalle. Jostain syystä jätin vastaamisen vasta seuraavalle päivälle, ehkä koska mulla ei ollut mitään hajua, mitä sanoisin. Kiitos, voisinko pliis olla teijän seuraava au pair?

Tietysti sen hieman alle päivän aikana heille oli tullut monta hakemusta lisää ja kirosin jo, että sinne meni sekin sitten. Mutta mun yllätykseks ne jatkoikin mun kanssa aktiivisesti viestittelyä ja lopulta ne ehdottelikin jo skypettelyä. Viikko sitten maanantaina istuin koneen edessä hermorauniona, mutta ihan turhaan jännitin. Perhe vaikutti ihan yhtä mukavalta kuin viesteissäkin, niiden kaks vanhinta lasta kävi kanssa esittäytymässä ja toi koiran myös näytille! Toki hermoilin vielä puhelunkin aikana ja en ihan päässy loistaan mun enkuntaidoilla, mutta perheen äiti kuitenkin kehu että puhuin ihan tosi hyvin englantia?!
Me oltiin käyty viestien välityksellä aika monet perusasiat- ja kysymykset läpi, mutta olin silti laatinut pienen kysymyslistan vanhemmille. Kysyinkin mm. millasia ruokia syövät, onko alueella muita au paireja (kuulemma on ja niiden ystävillä on saksalainen auppari!! Eli en tuu oleen loneri) ja mitä tekee viikonloppusin. Tämän jälkeen perheen äiti sanoikin sitten ihan puun takaa, että joo, sun hakemus erottui niin paljon niiden yli 50 (!!) joukosta ja vaikutat niin mukavalta, että haluaisinko tulla heille au pairiksi?  Olin ihan että mitä, what, excuse me, oh my god, really?! No vastasin tietysti että totta kai mä tuun, ilman sen suurempia miettimisiä, koska se perhe vaan tuntu niin mun perheeltä että oksat pois.

Tiivistettynä koko prosessi kesti sellaset kolme viikkoa, joista ekat kaks viikkoa vain etsiskelin perheitä. Mun tuleva hostperhe oli ensimmäinen kenen kanssa skypetin, eli periaatteessa nappas heti ekasta perheestä :-) Oon tyytyväinen, ja niiden nykyinen auppari sanoi sähköpostissa että oon onnekas kun pääsen siihen perheeseen. Eli fiilikset on korkeella!

intro

23 päivää ja lähden maailmalle au pairiksi. Ensin vuorossa viisi viikkoa Pariisissa, ja tammikuussa lennän Newcastleen. Tarkoituksena olisi olla siellä ainakin kesään asti - katsotaan, miten käy.

Mutta kuka, mitä, häh? Olen Iines, 19-vuotias tamperelainen ja tämän kevään ylioppilas. Yliopistoon eivät ovet auenneet (johtuikohan esim. vähäisestä lukemisesta?), joten välivuodelle piti keksiä jotain tekemistä. Äitini on joskus aikoinaan ollut mun ikäisenä au pairina Los Angelesissa vuoden verran, mutta itseäni ei koko touhu hirveästi ole aiemmin kiinnostanut. Ulkomaille on kuitenkin aina tehnyt mieli ja vaihtoehtoja punnittuani (au pair ja working holiday + muut maksulliset jutut), tajusin että au pairiksi lähteminen on se kaikista järkevin (halvin) vaihtoehto. Eli en siis todellakaan kuulu siihen porukkaan joille au pairina työskentely on ollut se suurin unelma jo vuosia, mutta toisaalta, mitäs väliä sillä on? Englannissa asuminen on se mun unelma ja tätä kautta pääsen sen helposti toteuttamaan.

Marraskuun puolivälissä suuntana on siis lyhyt aupparointi Pariisissa kummitätini tuttavaperheessä, jotka tarvitsivat väliaikaista au pairia. Ja vaikka en ranskaa osakaan, niin Pariisi on itsessään niin ihana kaupunki että totta kai tartuin tilaisuuteen! Hoidettavana mulla on siellä kaksi kouluikäistä poikaa, eli menoa ja meininkiä odotellessa - not. Pesti loppuu 19. joulukuuta ja vielä on auki jäänkö jouluksi kummitädille vai menenkö Suomeen.

Heti tammikuun alussa matkaankin sitten Englannin koillisosassa sijaitsevaan Newcastle upon Tyneen eli tuttavallisemmin pelkkään Newcastleen. Siellä mua odottavat 11- ja 7-vuotiaat pojat sekä 9- ja 5-vuotiaat tytöt. Menen sinne ensisijaisesti isosiskon rooliin, eli pitämään seuraa lapsille. Tykkään!

Ja jotta ulkomailla asustelu ei vain kävisi tylsäksi, oon hakemassa opiskelemaan valokuvausta Englantiin syyskuuksi 2015. Eli síitäkin prosessista tulen tänne jotakin kirjoittamaan, mutta pääpaino on tällä hetkellä kuitenkin aupparijutuilla.

Liity mukaan jos yhtään kiinnostaa, kuvia tullaan tässä blogissa näkemään paljon!