Näytetään tekstit, joissa on tunniste englanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste englanti. Näytä kaikki tekstit

26.2.2015

first month

Kuukausi Englannissa asumista napsahti jo jonkin aikaa sitten täyteen ja aika on kyllä mennyt vähän liiankin nopeasti.  Kliseisesti voisin sanoa, että vasta eilenhän mä kulutin tunnin jos toisenkin etsien vapaata latauspistettä Heathrowlla, tai seikkailin ensimmäistä kertaa yksin kaupunkiin. Tai kun hermorauniona hipsin alakertaan ensimmäisenä työpäivänä, enkä oikein tiennyt missä kukin lapsi istuu ja mihin ne kulhot laittaisin. Nyt kaikki sujuu jo rutiinilla ja tiedän senkin, että kaikilla on omat lempilusikkansa ja osalla jopa varalempilusikat jos lemppari on koneessa. Osaan kulkea ympäri ja ämpäri naapurustoa ja yhden osan keskustastakin tunnen hyvin, vaikka en vielä olekaan hirveästi tutkiskellut muita paikkoja kuin sen ostoskadun, hups.

Laajennan hitaasti mutta rauhasti mun kaveripiiriä, tosin minkäs sille voi kun hollantibestis Lindsay asuu samassa naapurustossa ja on niin helppo lähteä yhdessä jonnekin kun voi vaan laittaa viestiä että nähdäänkö 15 min päästä. Muut aupparit asuvat joko toisella puolen kaupunkia tai sen ulkopuolella, joten niitä ei ihan tosta vain treffatakaan. Nyt tämän viikonlopun olinkin ihan kotirotta enkä poistunut talosta ollenkaan kun Lindsay käväisi Hollannissa, haha.

Mutta on mullakin joku reissu suunnitelmissa, nimittäin huhtikuussa lähden lähden viideksi päiväksi, yllätys, yllätys, Pariisiin!! Oon niin innoissani, Pariisia ei vaan voita mikään. Ensin suunnitelmissa oli viettää siellä vain pidennetty viikonloppu kummitädin ja Tuomaksen luona, mutta koska hostperhe lähtee sattumalta samaan aikaan lyhyelle lomalle niin pystynkin oleman vähän pidempään poissa. Visiitin tarkoituksena on yllättää äiti ja sisko jotka ovat silloin myös kummitädilläni kylässä ja nyt jo oon meinannut paljastaa asian äidille varmaan sata kertaa. Viimeksi eilen, kun Facetimessa meinasin kysyä että mitäs sitten tehdään Pariisissa. Tai kun kirjoitin postikorttia, jonka melkein lopetin sanoihin "nähdään huhtikuussa!" Nyt vaan pitäisi päättää kulutanko koko päivän matkustamiseen ja menen ensin junalla Lontooseen ja sieltä Eurostarilla Pariisiin, vai käytänkö enemmän rahaa ja reilusti vähemmän aikaa ottamalla suoran lennon täältä. 

Täällä on paistanut useampana päivänä aurinko ja se kyllä lämmittää ihan mukavasti (kunhan ei liiku mihinkään). Scooby näyttää mallia!

Aurinkoisen sään kunniaksi syötiin eilen Lindsayn kanssa puistossa. Istuttiin yli tunti ja juteltiin vaan, kun L:n hostpoitsu 2v nukkui tyytyväisenä rattaissa. 
Pari viikkoa sitten käytiin katsastamassa nykytaiteen keskus The Baltic, tykkäsin kovasti mutta en tajunnut ottaa kuvia ollenkaan.. Kulttuuriretken jälkeen käveltiin sunnuntaisin pystyssä olevan Quayside Marketin läpi ja päädyttiin ostamaan kuvassa näkyvät vohvelit. Oli niin hyviä että taidetaan mennä tänä viikonloppuna uudestaan :D
Uskollisena suomalaisena piti heti ottaa kuva kun oli Muumeja näkyvissä.
Käytiin tässä joskus myös vähän Newcastlea kauempana eli pikkukaupungissa nimeltä Cullercoats. Sinne pääsi kätevästi metrolla, aikaa kotiovelta  meni n. 50 minuuttia eli ei paha matka ollenkaan! Pakko mennä keväämmällä uudestaan, me valittiin aika kylmä päivä ja ulkona ei kauaa viitsinyt olla. 
Cullercoatsissa käytiin myös sieltä löytyvässä Blue Reef Aquariumissa. 

28.1.2015

body clock is in the clouds so often guess it's high time

Kolmas viikko on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka viime viikolta alkaen osa lapsista onkin ollut ihan joka päivä pahalla päällä ja se on näkynyt koko talon ilmapiirissä, varsinkin meidän aikuisten ja vanhimman pojan ilmeet on luokkaa shut the fuck up. Tietokoneet sun muut oli osan viikonloppua kiellossa ja sama toistuu nyt ensi viikonloppunakin, koska kiukkuilu jatkui tämän viikon puolellekin. Viimeksi tänään aamulla vanhin tyttö (10v) itkuhuusi naurettavan pitkään, koska en laittanut hiuksia samalla lailla kuin hänen äitinsä. Mainittakoon vielä, että aiemmin aamulla ei halunnut mitään hiuksiin, sitten 5 minuuttia ennen lähtöä halusikin saparot, ne tehtyäni hän halusikin ne eri kohtaan päätä, sitten vaihdettiinkiin jo ponnariin ja sekin oli mukamas ihan väärin. Pliis, kertokaa, kuinka monta eri tapaa on laittaa ponnari?

Hollantikamua oon nähnyt nyt jo useampaan otteeseen ja ollaan käyty mm. shoppailemassa, museolla, kahvilla x100, leffassa, kävelyllä.. Lista jatkuu vaan ja on kyllä aikas mukavaa kun on joku jonka kanssa viettää aikaa! Ja viime viikonloppuna mun uusien tuttavuuksien lista vaan kasvoi, kun näin kahta saksalaista ja yhtä itävaltalaista au pairia. Osa asuu vähän Newcastlen ulkopuolella ja ei ihan joka päivä voida nähdä, mutta ehkä ensi viikonloppuna taas!

Arki rullaa mukavasti eteenpäin, vaikka 6:15 aamuherätys ei ihan vieläkään oikein nappaa. Positiivisena puolena aikaisin herääminen tarkoittaa myös sitä, että päivisin on aikaa tehdä vaikka mitä, sillä oon aamulla off jo puoli kahdeksan aikoihin ja työt jatkuu vasta neljän kieppeillä. Tai siis olisi aikaa tehdä vaikka mitä, jos viitsisi jonnekin lähteä. Tänäänkin piti tehdä kävelyreissu Bootsiin, mutta vettä tulee mun makuun ihan liikaa joten ei kiitos.

Kuulumiset on kuitenkin helpompi kertoa kuvien kautta:

Aamuisin kun jään yksin taloon, vedän kumpparit jalkaan ja lähden koiran kanssa ulos. 
Kadut näytti erityisen näteiltä kun tässä vähän aika sitten tuli lunta. Ja onhan ne muutenkin nättejä, miksei Suomessa näytä tältä?


Tältä näyttää mun lenkkimaisemat koiran kanssa aamuisin. Kyseessä siis iso nummialue, joka on jaettu muutamaan osaan. Pienemmällä osalla, joka jatkuu kuvan vasemmalle puolelle, käyn koiran kanssa lenkillä. Isompi osa taas näkyy tuolla tien toisella puolella ja sen läpi pääsee keskustaan!
Tässä siis se isompi nummi, taustalla näkyy mm. futisareena. Tän alueen läpi kestää kävellä n. vartti, mutta koko kävelymatkaan keskustaan menee puolisen tuntia.

Lounaalla hollantikamun eli L kanssa. Jos koskaan meette Marks&Spencerin kahvilapuolelle/tiskille josta voi tilata ruokaa, ottakaa halloumi bun. Voisin syödä niitä joka päivä.
Lisää katukuvia. Tää taitaa olla kävelyltä L:n ja sen hostpojan kanssa. 
Otan aina pallon mukaan lenkeille, koska Scooby ei pysty elään ilman niitä. Mukana kulkee myös sellainen pallonheittoväline, jolla pallo lentää sen verran kauas että pitää vaan toivoo koiran löytävän sen. Joskus näin ei kuitenkaan käy ja esim. toissaviikolla meiltä hukku parikin vihreää palloa. Viime viikolla heittelin Scoobylle pinkkiä palloa ja erään heiton jälkeen se palasi sitten vihreän pallon kanssa, lähti hetkeksi pois ja tuli takaisin pinkin pallon kanssa ja yllä oleva kuva on lopputulos :D Oli ihan mukava yllätys että se vanha pallo löytyi, mutta Scooby ei oikein tiennyt kumpaa olisi halunnut seuraavaksi hakea.

Great North Museum: Hancock. Pieni ja söpö museo, tosin huomasi että on lapsille suunnattu sillä kaikkeen sai koskea ja innossaini menin taputtamaan kuvassa näkyvän norsun takalistoa ja se olikin tyyliin muovista tehty :D Tänne oli ilmainen sisäänpääsy, joten loppupeleissä en siis mitään menettänyt vaikka norsu ei aito ollukaan. 
Mun tokana viikonloppuna päädyin jopa baariin asti, tai siis tollaseen sivistyneempään kuppilaan jossa istuttiin ja jutskailtiin. Tykkään ite enemmän tän tapasista paikoista, bilettäminen ei koskaan oo ollut mun juttu vaikka sitä Suomessa harrastinkin. Ja hostisän vakikysymys iltaisin on että oonko lähössä bilettään kun raahaudun alakertaan dinnerille yökkäreissä :D

Tämä biisi on erittäin mainio ja ollutkin toistolla jo melkein liian monta päivää.