hakuprosessista

Eli kuinka löysin mun Englannin hostperheen. Toisin sanoen vähän pidempi postaus tiedossa, koska mun mielestä kaikki yksityiskohdat oli pakko säilyttää. Höystettynä muutamalla kuvalla mun lentämisiltä, koska miksei.

Lokakuun ensimmäinen päivä tein profiilin tänne ja kohdemaiksi valikoituivat Englanti, Irlanti, Australia ja Kanada. Ensin olin ihan satavarma siitä, että mähän en muualle lähde kuin Ausseihin. Halusin kauas pois Suomesta, johonkin uuteen ja erilaiseen. Englanti ei ihan heti iskenyt, koska mielessä piili se ajatus, että voin hyvinkin päästä sinne ensi vuonna opiskelemaan. Tuntui jotenkin mahdollisuuden tuhlaamiselta lähteä au pairiksi samaan maahan, jossa saatan asua seuraavat kolme vuotta. Mutta heti yhden aussiperheen lähettäessä viestiä tajusin, että ei mua huvittanutkaan käyttää satoja euroja lentoihin ja viisumiin. Joten keskityin sitten periaatteessa pelkästään Englannissa asuvien perheiden etsimiseen, vaikka mun ajokortittomuus rajasikin vaihtoehtoja ihan reilusti. Sekä tietysti mun nirsoilu, eli halu asua mahdollisimman lähellä jotain isompaa kaupunkia.

Muutamalle perheelle lähetin viestiä, mutta niistä mikään ei oikein tuntunut just siltä mun perheeltä, johon oikeesti haluisin mennä. Ja monella olikin jo sata hakijaa ennen mua, joten mun mahdollisuudet oli suoraan sanottuna olemattomat.

Sitten viikko sitten torstaina huomasin yhden nelilapsisen perheen profiilin ilmestyneen mun EasyFindiin ja olin ihan into piukeena kun huomasin heidän asuinpaikkansa: in a big city. Perheen äiti kertoi profiilissaan hakevansa enemmänkin isosiskoa lapsille, kuin mitään työorjaa. Muutenkin koko profiilista jäin niin hyvä fiilis, että laitoin heille ekojen joukossa viestiä, mua ennen tais olla kolme tai neljä hakemusta. Olin hieman yllättynyt, kun sain perheeltä vastauksen jo muutaman tunnin sisään. Ensin iloitsin siiä, että vastaus oli positiivinen ja sitten olin hetken että mitä, luinko mä just oikein? Viesti nimittäin alko näillä sanoilla: "You sound just what we are looking for!" Tuuletin sitten siinä yksikseni ja aloin jo melkeinpä suunnittelemaan mun uutta elämää Englannissa, vaikka olinkin varma, että he laittoivat saman lauseen jokaiselle positiiviselle hakijalle. Jostain syystä jätin vastaamisen vasta seuraavalle päivälle, ehkä koska mulla ei ollut mitään hajua, mitä sanoisin. Kiitos, voisinko pliis olla teijän seuraava au pair?

Tietysti sen hieman alle päivän aikana heille oli tullut monta hakemusta lisää ja kirosin jo, että sinne meni sekin sitten. Mutta mun yllätykseks ne jatkoikin mun kanssa aktiivisesti viestittelyä ja lopulta ne ehdottelikin jo skypettelyä. Viikko sitten maanantaina istuin koneen edessä hermorauniona, mutta ihan turhaan jännitin. Perhe vaikutti ihan yhtä mukavalta kuin viesteissäkin, niiden kaks vanhinta lasta kävi kanssa esittäytymässä ja toi koiran myös näytille! Toki hermoilin vielä puhelunkin aikana ja en ihan päässy loistaan mun enkuntaidoilla, mutta perheen äiti kuitenkin kehu että puhuin ihan tosi hyvin englantia?!
Me oltiin käyty viestien välityksellä aika monet perusasiat- ja kysymykset läpi, mutta olin silti laatinut pienen kysymyslistan vanhemmille. Kysyinkin mm. millasia ruokia syövät, onko alueella muita au paireja (kuulemma on ja niiden ystävillä on saksalainen auppari!! Eli en tuu oleen loneri) ja mitä tekee viikonloppusin. Tämän jälkeen perheen äiti sanoikin sitten ihan puun takaa, että joo, sun hakemus erottui niin paljon niiden yli 50 (!!) joukosta ja vaikutat niin mukavalta, että haluaisinko tulla heille au pairiksi?  Olin ihan että mitä, what, excuse me, oh my god, really?! No vastasin tietysti että totta kai mä tuun, ilman sen suurempia miettimisiä, koska se perhe vaan tuntu niin mun perheeltä että oksat pois.

Tiivistettynä koko prosessi kesti sellaset kolme viikkoa, joista ekat kaks viikkoa vain etsiskelin perheitä. Mun tuleva hostperhe oli ensimmäinen kenen kanssa skypetin, eli periaatteessa nappas heti ekasta perheestä :-) Oon tyytyväinen, ja niiden nykyinen auppari sanoi sähköpostissa että oon onnekas kun pääsen siihen perheeseen. Eli fiilikset on korkeella!